Alku puoli teki minuun jokatapauksessa suuren vaikutuksen, ja heti kun huomasin elokuvan tulevan telkkarista en antanut minkään estää minua vihdoin näkemästä loppuratkaisua.
Elokuva kertoo Hannibal Lecterin nuoruudesta ja siitä miten hänestä tuli ihmisten syöjä.
Tapahtumat sijoittuvat ajalle ennen Uhrilampaat ja Punainenlohikäärme elokuvien tapahtumia, ja kuten kuvassa sanotaan: ''It started with revenge.''
Elokuva alkaa vuodesta 1944 milloin Hannibal on vielä kahdeksan vuotias. Toisella maailmansodalla on tässäkin elokuvassa merkittävä rooli, sillä se ajaa Lecterin perheen pois heidän linnastaan metsässä olevaan mökkiin missä he päättävät odottaa sodan loppumista. Hannibalin vanhemmat kuolevat kun saksalaislentokoneet pudottavat pommeja pihalle pysähtyneen panssarivaunun päälle. Hannibal itse jää eloon ja hän aikoo huolehtia pikkusiskostaan Mischasta talven yli.
Kauaa ei heidän rauhansa kestä sillä joukko SS-sotilaita valtaavat mökin saadakseen suojaa ja ruokaa. Ruokaa ei kuitenkaan ole ja sotilaat päättävät nälänhädän takia surmata Mischan ja syödä hänet.
Hannibal pääsi pakenemaan ja hän varttui omaan linnaansa perustetussa orpokodissa.
Teini-ikäinen Hannibal pakenee Ranskaan menehtyneen setänsä vaimon Murasakin luo. Hän vartuu siellä ja alkaa menestymään lääketieteen opiskelijana.
Rauhaa Hannibal ei kumminkaan saa rauhaa, vaan hän kantaa kauna sotilaille jotka söivät Mischan ja päättää kostaa jokaiselle yksitellen.
Lopulta hän ajautuu itse kannibalismiin syödessään uhriensa posket.
Jopa nuorena Hannibal oli selvästi karismaattinen ja hyvin dominoiva kaveri. (Onhan hän komekain)
Näyttelijänä: Gaspard Ullien
Elokuva on mielestäni upea ja vaikuttava! Se on taidokkaasti kuvattu ja näyttelijät tekevät oikein hyvää työtä. En ole varma voisiko tätä luokitella kauhuelokuvaksi sillä siinä käsitellään enemmään Hannibalin varttumista kostonhalun keskellä. Tietynlaisia kauhun elemettejä elokuvassa kyllä on. Kuten Hannibalin jälkeen jättämät ansat, ruumiit sekä pieni hiipivä kauhu.
Murasaki opetti Hanibalin miekkailemaan ja sillä tavalla hän tappoikin ensimmäsien uhrinsa. Alussa Hanibalilla oli melko hyvä syy tappaa uhrinsa. Aiheena oli yleensä kosto, kuten Murasakia ahdistellut teurastaja saikin huomata.
Japanilaisten samuraitten kulttuurilla oli vahva vaiukutus Hannibalin niin kutsuttuun ''taiteeseen''.
Murasaki sai erityisen paikan Hannibalin sydämmessä. Hän oli ainoa joka ymmärsi hannibalia silloin kun tämä ei ollut vielä päässyt yli siskonsa kohtalosta.
Näyttelijänä: Gong Li
Inspiraatio Hannibalin maskiin on myös saanut alkunsa samurain haarniskasat. Maskissa oli myös häivähdys sitä tunnetumpaa Hannibalia joka söi ihmisiä huvikseen.
Suosittelen elokuvaa niille jotka ovat jo nähneet edelliset Hannibalia käsittelevät elokuvat. Elokuvan voi kyllä katsoa muutenkin, mutta jo valmis tieto aiheesta valaisee katsojaa ja kertoo miten yhdestä historian suurimmista tappajista tuli sellianen millaine tuli.
Tää on mun mielestä aivan surkee ja rahastettu jatko-osa uhrilampaille. kun näin tän aloin melkee itkee :D tää on häpäisy uhrilampaille! Se kuka näyttelee täs Lecterii ei oo lähelläkään Anthony hopkinsin roolisuoritusta...
VastaaPoistaEn ole vielä nähnyt yhtäkään elokuvaa herra Lecterista, mutta aion kyllä katsoa :). Hyvä kuulla että on hyvä ^^
VastaaPoistaPakko sanoa ettei Gaspard Ullien ole koskaan yhtä hyvä tässä roolissa kuin Anthony hopkins. Mutta silti pidin elokuvasta ja jokaisella saa olla siitä oma mielipide. :)
VastaaPoista