tiistai 7. elokuuta 2012

Todellinen kukka


Tästä maailmasta on katoamassa jalot ihmiset. Yleensä ne joilla on jaloja tavoitteita tarvitsisivat rahaa niiden toteuttamiseen. Mutta kun rahaa on saatu myös ihminen ylpistyy.

Waris Dirie ei ole tälläinen.


Elokuva Desert Flower perustuu Waris Dirien omaelämänkerta kirjaan jossa hän kirjoittaa matkastaan aavikolta kansainväliseksi huippumalliksi ja sitä kautta YK:n jäseneksi.

Elokuva kertoi siitä miten Waris pakeni 13 vuotiaana somalialaisesta kylästä keskellä aavikkoa välttääkseen järjestetyn avioliiton vanhan miehen kanssa. Hän KÄVELI aavikolta asti Mogadishuun.
Helkkarin pitkämatka paljoin jaloin! 
Lopulta Waris on päätytynyt Lontooseen ilman mitään omaisuutta tai edes kunnollista kielen osaamista. Hän saa töitä pikaruokalasta jossa kuuluisa mallivalokuvaaja hänet ensimmäisen kerran näkeekin. Waris suostuu valokuvattavaksi ja pian hän onkin kuuluisa malli.
Maineen myötä kaikki uskovat että päivä joka muutti Wariksen elämän oli se milloin hän tapasin tämän valokuvaanjan. Erässä lehtihaastattelussa hän kumminkin sanoo ettei se ollut päivä mikä muutti kaiken. Vaan päivä joka muutti hänen elämänsä oli kun hän oli kolmevuotias. Hän kertoi kuinka hänet sukupuolielimensä silvottiin ja ympärileikattiin perinteen mukaan.
Myöhemmin Waris meni YK:hon puhumaan tyttöjen ympärileikkauksesta ja on ensimmäinen joka puhui asiasta julkisesti.

Waris ensimmäisissä valokuvaiksissaan. 
Näyttelijänä: Liya Kebede 
Valokuvaajaa esitti Timothy Spall

Kunnioitan Waris Dirieriä suuresti, sillä vaikka hän tienasi omaisuuksi mallitöillää hän ei silti unohtanut kotimaataan ja ympärileikkauksen vääryyttä minkä hän itse joutui kokemaan. Minua itketti pelkkä hänen rohkeutensa mennä puhumaan niinkin henkilökohtaisesta asiasta YK:hon, ja selittää vielä sadoille ihmisille miten se tehdään.

Waris tekee vieläkin mallitöitä, ja tekee sen kaiken YK:on jäsenenä tyttöjen ympärileikkauksia vastaan.
Hänen ansioistaan ympärileikkaus on kiellettyä monissa maissa, muutta silti maahanmuuttajat harrastavat sellaista vääryyttä suomessakin.

Vaikka elokuva oli hyvin surullinen ja Wariksen vastoinkäymisiä oli paljon siihen mahtui myös iloisia hetkiä. 
Suosittelen elokuvaa niille jotka haluavat koskettaa jotain niin jaloa asiaa kuin naisten oikeudet.






4 kommenttia:

  1. Vois kattoo ton leffan :D Aika rohkea nainen täytyy sanoo.

    VastaaPoista
  2. Harkinnassa on... Ja sanon samaa kuin lady Ruga, siinä täytyy olla rohkeutta, itsevarmuutta ja päättäväisyyttä päästä sieltä aavikolta YK:n jäseneksi puolustamaan naisten oikeuksia.

    VastaaPoista
  3. Siis oliks tää niinku tosi tarina? :-)

    VastaaPoista